keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Ei tärppäystä ekalla kierrolla

Otsikko kertoo kaiken :( Olin niin pettynyt viime sunnuntaina kun huomasin että "täti" oli tullut käymään. Se pettymyksen tunne oli valtava ja myöhemmin jopa itkin. Olin niin varma että tottakai se tärppää ekalla kerralla, kun moni kaverikin on siinä onnistunut. Miksen minä? Voivottelin samana iltana miehelle saunassa, että jos tää ekan (lapsen) tekeminenki kestää näin kauan, niin entäs sitten sen toisen kanssa. Huvittavaa sinänsä, 1kk tässä vasta yritetty, mutta silti sekin tuntuu ikuisuudelle. Viime kierrossa päivät meni niin hitaasti kun ensin odotti ovulaatioo ja sen jälkeen odotti ettei täti tuu. Viime viikolla mulla oli joitain oireita, mutta ilmeisesti eivät liittyneet raskauteen mitenkään. Tädin tullessa kylään oireetkin loppui kun seinään. Menin hätäpäissäni tekemään jopa kaksi raskaustestiä viime viikolla ja puhdasta negaa näytti molemmat. Päätin että turhaan niitä teen ellei oikeesti oo jotakin konkreettista, eli täti myöhässä.

Tämän toisen kierron aion ottaa hieman iisimmin. Ehkä teen ovulaatiotikkuja sitten kierron puolessa välissä..tai ehkä en. En oikeen ole vielä päättänyt. Mietin että onko parempi vaan yrittää tehdä jotain säännöllisesti, kuin että tekisin niitä ovistikkuja ja ressaisin. Viime kierrolla tein tikkuja ja ressasin ja siitä ei tullut mitään hyvää aikaiseksi. Haluaisin tämän kierron ottaa rennommin. Jatkan edelleen vitamiinien popsimista, ja niistä saan melkein kaiken mitä tarvitsen, kuten foolihappoa :) Ovulaatiopäivinä voisin juoda vähän greippimehua, olen kuullut että se jotenkin parantaa raskautumisen mahdollisuutta. Toki voi olla huuhaaata, mutta en siinä mitään menetä.

Mies huomasi mun pettymyksen ja surullisen fiiliksen sunnuntaina tädin vierailun todettuani ja halusi piristää mua hieman. Olen entinen Sims-pelien jäätävä fani ja olen aikoinaan pelannut Sims 1, Sims 2 ja Sims 3 useita vuosia, mutta viime syksynä ilmestynyttä Sims 4 en ollut vielä ostanut sen kalliin hinnan takia. Avokki sitten päätti sunnuntai-iltana tilata mulle Sims 4 Originin kautta ja sainkin sen heti käyttöön lataamisen jälkeen. Kyllähän se pelaaminen piristi ja sain muuta ajateltavaa. Nyt olen jäänyt peliin niin pahasti koukkuun että arki-illat hujahtaa pelatessa ja uusia tavaroita etsiessä/lataillessa. Enimmäkseen tykkään vaan rakennella taloja ja sisustaa niitä, kuin pelailla niillä hahmoilla. Aikoinaan halusin olla arkkitehti, joten siitä on jäänyt tuo talojen suunnittelu päälle ja Sims- pelit ovat täydellisiä talojen suunnitteluun ja sisustamiseen :)



Viime kierrolla tosiaan istuin kaiket illat vauva-foorumilla ja luin koko ajan kaikkea aiheeseen liittyvää. Se loi entistä enemmän stressiä, kun näin että foorumilla muut plussasivat ja itse en. Ovulaation jälkeen oleva luteaalivaihe on tärkeä, koska sen aikana munasolu voi hedelmöittyä ja tarrata kohdun seinään. Mutta jos on paljon stressiä, keho tuottaa "myrkkyjä" ja luteaalivaihe voi jäädä liian lyhyeksi, jotta munasolu kerkeäisi hedelmöittymään. Tässä kierrossa aion siis tehdä kaikkeni stressin minimoimikseksi. Ovulaatio on siis ensi viikolla ja sitä seuraavalla ja kaikkein kriittisimmällä viikolla on mun talviloma eli aikaa ressata :D Olen suunnitellut käyväni paljon salilla, pelaan Sims 4:sta ja tilasin pari viikkoa sitten Fifty Shades of Grey-kirjasarjan, joten kolme kirjaakin olis odottelemassa. Eiköhän näillä "eväillä" selvitä toi tärkein luteaalivaihe :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti