Olotilat pysyneet edelleen samana, odottelen jo kovaa sitä hetkeä kun ei enää aamuisin tarttis yökkiä. Yllättävän kauan nää yökkimiset on jo kestäneetkin. Esikoisesta en kertakaan yökkinyt joten hieman erilainen on tää raskaus ollut. Syöminen onneksi auttaa ja yökkiminen loppuu aina siihen kun saa ruokaa mahaan.
Tässä viime päivinä oon tuntenut välillä alavatsalta jotain pieniä muljauksia ja välillä sellasta, ihan kuin hiiri tepastelis kohdun pinnalla. Vielä en oo 100% varma että ne on vauvan liikkeitä, mutta hyvinkin ne voisi jo olla. Esikoisesta aloin tuntemaan 15+1 liikkeitä, joten toisessa raskaudessa ne voi tuntea aikasemmin. Liikkeitä kuitenkin tuntuu ihan vaan pari kolme kertaa päivässä ja vaikka kuinka keskittyisin ja yrittäisin "tunnustella" niin aina ei silti tunnu mitään. Varmasti vauvan asento ja liikkeet vaikuttaa että mikä tuntuu eniten ja mikä taas ei vielä niinkään. Mutta innolla odotan koska liikkeet rupee tuntumaan kunnolla :)
Mahan turvotus tuntuu laskeneen, ihan kuin maha olisi ollut aikasemmin isompi. Nykyään se on aamuisin jopa aika pieni, iltaisin hieman isompi.
![]() |
11+6 |
12. raskausviikosta puhutaan, kun raskaus on kestänyt 11 viikosta ja 0 päivästä 11 viikkoon ja 6 päivään (11+0 – 11+6).
Sikiön paino: 5-10 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 41-52 mm
Sikiön paino: 5-10 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 41-52 mm
Raskausviikon 12. alussa sikiö on yhdeksän viikon ikäinen. Sisäelimet alkavat toimia, ja liikkeet muuttuvat yhä enemmän tahdonalaisiksi. Useita äitejä alkaa vaivata ummetus, ja kasvava kohtu painaa virtsarakkoa niin, että pissahätä puolestaan yllättää usein.
Sikiön silmät ovat nyt kokonaan silmäluomien alla, ja ne pysyvät suljettuina 27. raskausviikkoon saakka.
Pään kasvu hidastuu muuhun vartaloon nähden, joten sikiön mittasuhteet alkavat muuttua yhä enemmän ihmistä muistuttaviksi. Ikenissä on 20 pientä hampaan alkua.
Maksa, suolisto ja keuhkot alkavat toimia. Tämän viikon lopulla suolisto on siirtynyt napanuorasta takaisin sikiön vatsaan. Ruuansulatukseen osallistuvat lihakset alkavat toimia ja supistella. Nukkalisäkkeet, joiden kautta ravintoaineet imeytyvät syntymän jälkeen suolistosta verenkiertoon, alkavat kasvaa. Sikiön sydän lyö nyt 150 kertaa minuutissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti