perjantai 29. kesäkuuta 2018

Raskausviikko 6

Hei taas! En kerinnyt viime viikolla kirjoittamaan kun olimme vähän kesälomareissulla, mutta kirjoitan nyt takautuvasti viikon 5+0-5+6 jutuista. Ekan kerran tunsin huonoa oloa 5+2 ja se kesti oikeastaan koko päivän. Seuraavana päivänä olo oli taas ihan ok, mutta huomasin reissullamme, ettei ihan kaikki ruoka maistunutkaan/uponnut mitä normaalisti syön mielelläni. Reissussa oli hotelliaamupalalla kaikkea ihanaa tarjolla mutta en pystynyt syömään pekonia ollenkaan, mitä normaalisti rakastan.
Onneksi olen ollut kesälomalla niin olen voinut ottaa iisisti, mutta vähän pelottaa kuinka selviän tämän olotilan kanssa kun heinäkuussa menen takaisin töihin. Myös maha on jo niin iso että en tiedä kuinka saan sen piiloteltua töissä. Jopa eräs naapuri kysyi pari päivää sitten että "ooksä raskaana?" :D Että ilmeisesti maha on jo ihan selkeesti raskausmahan näköinenkin. Toki tiedän ettei se vielä voi vauva olla, mutta turvotusta ainakin. Esikoisesta mun maha alkoi kasvamaan myös tosi aikasin, jouduin jo viikolla 7 ostamaan ekat mammahousut. Mulla on eteenpäin kallistuva kohtu, joten se myös vaikuttaa.

Muita oireita ovat korkea syke, nännit ovat kipeytyneet ja nälkä on koko ajan. Muuta ei oikeastaan vielä ole.

maha 5+6

Kuudennesta (6.) raskausviikosta puhutaan, kun raskaus on kestänyt 5 viikosta ja 0 päivästä 5 viikkoon ja 6 päivään (5+0 – 5+6).
Alkion pituus: 1-3 mm
Kuudes raskausviikko on alkion kehityksessä monien tärkeiden virstanpylväiden viikko: aivot kehittyvät ja sydän alkaa lyödä – mikä tarkoittaa, että sen voi nähdä ultraäänellä!
Selkäranka, selkäydin, aivot, sydän, luut ja lihaksisto alkavat vähitellen kehittyä. Kaksi sydänputkea muotoutuu ja kun ne sulautuvat yhteen yhdeksi putkeksi niistä kehittyy alkeellinen sydän. Kun alkio on 25 päivää vanha (hedelmöittymisestä), eli tämän viikon puolivälissä, alkaa pikku sydän lyödä ja pumpata nestettä kehon eri osiin! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti