Hei pitkästä aikaa! Vihdoin voin alkaa raapustaa tänne taas. Vuosi sitten kesäkuussa 2017 päätimme jättää ehkäisyn pois. Odotin sen kesäkuun kierron tasoittumista ja heti seuraavista menkoista laskin meidän yrityskierrot alkaneeksi. Monta kuukautta yritystä ja monta pettymystä takana, mutta plussa sitten vihdoin tuli ja ihan täysin yllärinä. Tämä viimeisin kierto alkoi 12.5.2018 ja ovulaatio oli about 28.5, tuntemusten perusteella. En tikuttanut ovista sillä kierrolla ollenkaan. Olin jo viikko ovulaation jälkeen 100% varma ettei tärppiä tullut, koska ei ollut mitään tuntemuksia. Päivät meni eteenpäin ja aloin ihmetellä että missä menkat luuraa. Odotin menkkoja saapuvaksi 7.6, mutta aamulla kun heräsin ei tullutkaan verta. Tuli seuraava päivä eikä vieläkään ja jälleen sitä seuraava päivä. Kun menkkoja ei kuulunut 3 päivään, rupesin ihmettelemään että mihin ne on jäänyt. Oireita ei ollut joten olin lähes varma että raskaana en ainakaan ole. Päätin silti tehdä testin, tuijotin sitä n. 10 sekunttia ja koska viivaa ei heti näkynyt jätin testin kylpyhuoneeseen ja lähdin alakertaan. Vasta joskus tunnin päästä menin hakemaan yläkerrasta jotain ja samalla vilkaisin testiä uudelleen. Olin näkevinäni siinä todella haalean haamun mutta kumminkin selkeästi ettei testiä tarvinnut käännellä. Testi oli kuitenkin ebaysta ostettu halppistesti, joten en heti luottanut tulokseen. Otin huvikseni testistä pari kuvaa ja laitoin erääseen ryhmään. Muutkin näkivät testissä haalean haamun ja käskivät mun hakea kaupasta kunnon testin.
 |
tässä se testi minkä jätin kylppäriin, juuri ja juuri näkyy haalea viiva, dpo11 |
Menin kauppaan vastahakoisesti ja ajattelin mielessäni että turhaan ostan testiä kun ei siihen kuitenkaan mitään tule. Kaupasta löytyi 1 paketti pregcheck-liuskoja ja päätin sen ostaa. En pitänyt kiirettä testin tekemisessä, kävin esikoisen kanssa leikkipuistossa ja söimme ihan rauhassa. Vasta sen jälkeen aattelin että voisin nyt tehdä sen testin. Meni ehkä 5-7 sekuntia ja testiviiva alkoi muodostumaan testiin.
 |
Tässä kuva testistä minkä tein kauppareissun jälkeen |
Rupesin tärisemään, itkemään ja nauramaan yhtäaikaa. Otin nopsaa testistä kuvan ja laitoin miehelle viestiä: "oon raskaana!!!". Mies oli sillähetkellä töissä ja meni ihan hämilleen, eikä heti uskonut vaikka näkikin viivan testissä. Mies epäilee aina noita liuskatestejä, joten lupasi tuoda mulle Clearblue Digital-testin kotiintulomatkalla :D Parin tunnin päästä mies sitten vihdoin tulikin kotiin ja oli hakenut testin apteekista. Olin sopivasti pidätellyt n.3h, joten uskalsin mennä samantien vessaan sen tekemään. Piinaavat 2-3 minuuttia odotin kun testissä vilkkui tiimalasin kuva. Hetken kuluttua näytölle tuli teksti "Raskaana" mutta tiimalasi edelleen vilkkui näytöllä. Sitten näytölle ilmaantui "1-2", mikä tarkoittaa sitä että hedelmöityksestä on aikaa 1-2 viikkoa.
 |
Digitestin tulos |
Menkkojen mukaan nyt olisi 4+4, mutta jos laskee hedelmöityksestä niin olisi 4+2. Viimeistään selviää sitten ekassa ultrassa. Testit ovat hienosti vahvistuneet dpo11:sta päivästä eli se päivä kun sain sen ekan plussan. Tänään on jo dpo16 ja testiviivat ovat jo yhtä vahvat. Eka neuvola-aika jo varattu ja se on 19.7. Sitä innolla odottaen :)
 |
dpo16 |
 |
Maha jo kovasti turvoksissa, näytän jo sille ku olisin rv12 :D |
"Viidennestä (5.) raskausviikosta puhutaan, kun raskaus on kestänyt 4 viikosta ja 0 päivästä 4 viikkoon ja 6 päivään (4+0 – 4+6).
Alkion pituus 0,5-1 mm
Raskauden viidennellä viikolla alkion kerrokset alkavat yhä selkeämmin eriytyä – näistä kerroksista ihmisen alku alkaa muodostua. Tällä viikolla raskaus yleensä huomataan viimeistään, sillä kuukautiset jäävät alkamatta."