torstai 1. lokakuuta 2015

Raskausviikko 32

Hei vaan pitkästä aikaa! Niin se aika vaan vierähti, muutossa ja tavaroiden järjestelyssä mennyt sen verran paljon aikaa, ettei olis mitenkään kerennyt tiistaina kirjoitteleen blogia. En oo muutenkaan juurikaan kerennyt koneella istumaan. Pikaisia käyntejä aina välillä ja sillonkin oon yrittäny tehä vaan pakolliset. Nyt sitten sattui tulemaan sopiva rako iltalenkin jälkeen, että päätin käyttää ajan hyödykseni :)

Maanantaina aamulla ennen kaikkea muuttohässäkkää mulla oli neuvolalääkärille aika, joka arvioi mun tilanteen uusiks ja teki sellasen päätöksen että sain jäädä loppuajaksi saikulle. Sanoin lääkärille että selkä on ollut hieman parempi viime viikolla, kun en ollut töissä. Lääkäri sitten siihen sanoi, että jos mun työ olis monipuolisempaa (istumista, kävelemistä, liikkumista ylipäätään) niin olisin voinut vielä jatkaa töissä viikon tai kaks, mutta koska mun työ on 90% pelkkää istumista niin se ei oo hyvä juttu. Kotona saa onneksi tehdä kaikkea sopivissa määrin, joten selkä saa vaihtelua eikä tule niin herkästi kipeäksi. Myös harkkasuppareita tulee edelleen melkeimpä päivittäin, jos vähänkin tekee jotakin raskasta. Se onkin hyvä mittari, että nyt pitää rauhoittua.
Lääkäri tunnusteli maanantaina vauvan asennon ja olihan se onneksi edelleen raivotarjonnassa :) Lekurin mukaan vauvalla alkaa olemaan jo tosi vähän tilaa kohdussa, joten ei uskonut että vauva enää mahtuisi kääntymään pää ylöspäin. Pitää toivoa että näin on :)

Maha oli aika alhaalla tiistaina, mutta tänään se ei enää "roikkunut". Jännä kuinka sen muoto voi vaihdella näinkin lyhyen ajan sisällä :D Mutta eihän se tosiaan muuta vaadi kun sen että vauva vaihtaa asentoa.

29.9  rv31+3

1.10  rv31+5

Tää oli vaan tällänen pikapostaus kuulumisista, kirjoittelen sit taas muutaman päivän päästä viikon 33 päivityksen :)

Loppuun taas vauvasta yhteenvetoa: "Sikiön paino: 1750 g, Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 27,5 cm, Koko pituus: 37 cm

Tämän viikon alussa sikiö on 29 viikkoa vanha. Se harjoittelee uutterasti nielemistä, ja pissaa puolisen litraa joka päivä. Kuulostaa vähemmän hygieeniseltä, mutta lapsivesi uusiutuu joka kolmas tunti. Kun sikiö nielee lapsivettä, suolisto täyttyy sikiön ensimmäisellä ulosteella, mekoniumilla, jota kutsutaan myös lapsenpihkaksi. Useimmilla ensimmäinen uloste tulee muutaman tunnin kuluttua syntymästä.
Sikiö reagoi, jos voimakas valo paistaa ohuemmaksi käyvän kohdunseinämän läpi. Joskus sikiö voi kurkottautua valonlähdettä kohti ja yrittää seurata sitä silmillään.
Sikiöllä on nyt usein hikka. Voit tuntea sen pienet, rytmiset liikkeet. Hikka ei ole sikiölle suurikaan vaiva, vaan auttaa keuhkoja valmistautumaan hengitykseen. Kun sikiö nikottelee, pallea puristuu kasaan ja keuhkotilavuus kasvaa. Sikiön hikkaamista seuraavat usein sen hengitysharjoitukset."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti